Hyppää sisältöön

Salolaisia elektroniikka-alan menestystarinoita

Elektroniikkateollisuudella on pitkä historia Salossa. Kaupungissa on valmistettu 1920-luvun lopulta alkaen Salora Oy:n radiovastaanottimia. Yritys toimi alussa Nordell & Koskinen nimellä ja yhtiön nimi vaihtui vuonna 1945 Salora Oy:ksi. Yrityksen tuotevalikoimaan kuului erilaisia radiovastaanottimia: pöytä-, matka-, kaappi- sekä autoradioita sekä viimeksi 1970-luvulla stereoita ja stereoyhdistelmiä.

Kun televisiolähetykset alkoivat 1950-luvun puolivälin jälkeen Salora ryhtyi valmistamaan mustavalkoisia televisiovastaanottimia ja 1970-luvun alusta alkaen väritelevisioita. 1970-luvulla väritelevisiosta tuli Saloran vientimenestys ja vuosikymmenen lopulla televisiotuotannosta meni noin 85 % vientiin. Tv-tuotanto jatkui Salossa vuoteen 1992 asti.
Televisiotuotannon rinnalle haettiin uusia tuotteita 1970-luvun lopulla ja monitorien eli tietokoneiden näyttöpäätteiden valmistus aloitettiin Salorassa vuonna 1981.

 

Nokian tultua Saloran omistajaksi 1980-luvulla, monitoriyksikön nimi vaihtui 1990-luvun kuluessa Nokia Display Productsiksi (NDP). Yritys oli yksi maailman johtavista monitorien valmistajista vuoteen 2000 asti, jolloin Nokia luopui näyttöpäätteiden valmistuksesta.

Radiopuhelintuotanto aloitettiin Salorassa 1960-luvun puolivälissä. 1960-70 -luvuilla valmistettiin viranomaisten käyttöön suljetun verkon radiopuhelimia ja autoihin asennettavia yleisen autoradiopuhelinverkon puhelimia. Nokia ja Salora perustivat yhteisen radiopuhelintehtaan Mobira Oy:n Saloon vuonna 1979. Yrityksen ensimmäiset kannettavat NMT-puhelimet tulivat myyntiin 1984.

Ensimmäinen NMT-käsipuhelin eli kännykkä tuli markkinoille vuonna 1987. Yrityksen nimi vaihtui Nokia Mobile Phoneksi 1989. NMP toi ensimmäiset taskukokoiset GSM-matkapuhelimet markkinoille vuonna 1992. Vuonna 1998 Nokia Mobile Phones oli maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.1990-2000 -lukujen vaihteessa Salossa keskityttiin kalliimman hintaluokan älypuhelinten tuotekehitykseen ja valmistukseen.
Vuonna 2011 Nokia Oyj lopetti Salossa matkapuhelinten kokoonpanon ja seuraavana vuonna puhelintehdas suljettiin kokonaan. Salon Nokian tuotekehitysyksikkö jäi vielä toimintaan. Vuonna 2013 matkapuhelinliiketoiminta myytiin Microsoftille, joka lopetti Salon tuotekehitysyksikön vuonna 2015.

Benefon Oy perustettiin vuonna 1988 Mobira Oy:n entisen toimitusjohtajan Jorma. U. Niemisen johdolla. Yhtiö kehitti ja valmisti alkuaikoina NMT-puhelimia ja 1990-luvun lopulta alkaen myös GSM-matkapuhelimia.  2000-luvulla Benefon valmisti paikannuslaitteita ja -ohjelmia sekä paikantavia puhelimia. Vuonna 2007 -2011 yhtiö toimi Geosentric oy -nimellä ja kehitti paikannukseen perustuvia palveluita, tuotteita ja teknologiaa. Vuonna 2011 yhtiöstä tuli TwigCom. Yritys toimii edelleen Halikossa ja valmistaa henkilökohtaisia turva- ja seurantalaitteita.