Kunnianarvoisa vanha museo
Perniön museon juuret ovat 1800-luvun kansallisromantiikassa. Vuonna 1870 perustettu Suomen Muinaismuistoyhdistys lähetti stipendiaattejaan maakuntiin keräämään ja luetteloimaan kansatieteellisiä esineitä, maalöytöjä ja tarinoita. Perniössä keruusta innostui nuori koulupoika Karl Fredrik Kaarlonen, kotiseutumies, keräilijä ja vuonna 1930 avatun Perniön museon aktiivinen perustajajäsen.
Komea päärakennus on A.W. Ranckenin suunnittelema, ja se valmistui vuonna 1930. Aitta on vuodelta 1932.
Museo rakennettiin karoliinisen pohjakaavan mukaan symmetriseksi ja sen esikuvana sanotaan olleen Perniön pappilan piirustukset vuodelta 1731. Syntyaikanaan museon on voinut kuvitella herättäneen ansaittua kunnioitusta, kun se seisoi ylhäisessä yksinäisyydessään Ikäkiven kummulla.
Museon esineistö on koottu suurella hartaudella paikallisin voimin. Näyttelyssä voi tutustua Perniön rikkaaseen esihistoriaan, kylien, kartanoiden ja ruukkien elämään, tiestöön ja reitteihin sekä tavallisten perniöläisen elämään.
Perniön museo
Museotie 9, 25500 Perniö
Avoinna:
Kesäkaudella 5.6.–25.8.2024
ke–su 11–17
Talvikaudella 1.9. alkaen
sunnuntaisin 12–16
Suljettu juhannuksena 21.–23.6.2024
Museoon on ilmainen sisäänpääsy.
Saavutettavuus:
Museossa on portaita, kynnyksiä ja kapeita oviaukkoja, jotka voivat olla hankalia liikuntaesteisille. Museon puutarha on helpommin saavutettavissa. Avustajakoirat ovat tervetulleita museoihimme.
Tiedustelut
Anna Väänänen, museoamanuenssi
p. (02) 778 4883
anna.vaananen@salo.fi
Takaisin Perniöön
– sukumme naiskohtaloita
2023–2024
Museon vaihtuva taidenäyttely Takaisin Perniöön – sukumme naiskohtaloita kertoo kuvataiteilija Aurora Reinhardin ja hänen äitinsä keramiikkataiteilija Catharina Kajanderin suvun kiehtovan tarinan.