Väentuvasta idylliseksi koulumuseoksi
Meritalon museo huokuu 1800-1900-luvun vaihteen tunnelmaa. Täällä pääsee katsomaan, miltä näytti 1900-luvun alun koulussa ja kuinka opettajaperhe asui koulun yhteydessä. Luokassa on esillä kiertokoulun ja kansakoulun kalusteita. Silloiseen koulumaailmaan kuuluivat erilaiset havaintovälineet, kuten karttapallo, helmitaulu, kasvisto, opettajan puinen karttakeppi ja opetustaulut, jotka kertoivat esimerkiksi eläimistä tai aakkosista. Opettajaperheen asunnossa on nähtävillä työhuone, kamari, keittiö ja sali.
Meritalon museo sijaitsee Salon keskustan tuntumassa Moision vanhassa puutalokaupunginosassa. Meritalo on entinen Joensuun kartanon väentupa, jonka vanhin paritupatyyppinen osa on rakennettu 1840-luvun alussa. Rakennuksessa toimi Salon eli entisen Uskelan ensimmäinen kansakoulu vuosina 1873-1906. Koulutoimintaa varten rakennettiin eteläpäädyn suuri sali sekä kuisti vuonna 1875.
Museon vaihtuvana näyttelynä on riemukas Entten tentten -näyttely, joka vie vierailijat leikin ja lelujen iloiseen maailmaan. Näyttelyssä saa myös leikkiä ja pihalla voi kokeilla vaikkapa kävelyä puujaloilla.
Meritalon museo
Moisionkatu 18, 24100 Salo
Museoon on ilmainen sisäänpääsy.
Meritalon museo on talvikaudella suljettu ja avataan jälleen kesäkuussa.
Avoinna 7.6.–27.8.2023:
ke-su 11-17
Saavutettavuus:
Museon puutarha on helposti saavutettavissa. Sisällä museossa on portaita, kynnyksiä ja kapeita oviaukkoja, jotka voivat olla hankalia liikuntaesteisille. Avustajakoirat ovat tervetulleita museoihimme.
Tiedustelut:
Anna Väänänen, museoamanuenssi
p. (02) 778 4883
anna.vaananen@salo.fi

Arovuokko (Anemone sylvestris) ja muita alkukesän kukkijoita Meritalon museon puutarhassa.
Meritalon museo mukana ilmastolupaus -hankkeessa
Salon historiallinen museo on aloittanut ympäristöystävällisempien ratkaisujen kehittämisen toiminnassaan yhdessä Varsinais-Suomen alueen muiden museoiden kanssa.
Varsinais-Suomen museoiden ilmastolupaus -hankkeessa tavoitteena on löytää toimintatapoja, joilla vähennetään museoiden ilmasto- ja muita ympäristövaikutuksia sekä lisätään museoiden ekologista kädenjälkeä eli positiivisia ympäristövaikutuksia.
Salon historiallisen museon osalta hankkeessa on mukana erityisesti Meritalon museo, jonka osalta suunnitellaan geenipankkiyhteistyötä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Meritalon uuden ennallistetun museopuutarhan biodiversiteettiä eli lajiston monimuotoisuutta pyritään säilyttämään ja laajentamaan eri tavoin. Puutarha suurine vanhoine tammineen on jo nyt tärkeä hiilinielu, jollaisia tarvitaan kaupunkiympäristössä.
Museot ovat vaikuttava toimija yhteiskunnassa, ja kuten muillakin toimialoilla, myös museoiden toiminnassa aiheutuu haitallisia ympäristövaikutuksia. Tavoitteena on löytää hiilipäästöjä vähentäviä toimintatapoja, joita myös muut museot voivat ottaa käyttöön. Näin on mahdollista vähentää koko museokentän aiheuttamia ympäristövaikutuksia ja olla osaltaan edesauttamassa siirtymää kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.
Hankkeeseen on saatu rahoitusta Museovirastolta.