Hyppää sisältöön

Julkaisemme kerran kuussa paikallisten yhteistyötahojen tarinoita ja muisteloita kiinnostavista henkilöistä, esineistä ja ilmiöistä. Tarinat liittyvät kotiseutujen rakennuksiin, paikallismuseoiden esineisiin, vanhoihin valokuviin sekä kylien omintakeisiin ilmiöihin ja paikallisten ihmisten historiaan.

Jäästä, tähdistä ja akkunoista

Tarina Halikon museon pyöreästä päätyikkunasta

Vielä seitsemänkymmentä vuotta sitten Halikon kirkonkylän elämän keskipisteen saattoi sijoittaa kunnanhuoneen, lainajyvästön, sähköyhtiön talon ja Löökreenin eteen muodostuvalle aukiolle. Kunnanhuone tunnetaan nykyisin Franssintalona, lainajyvästö kotiseutumuseona ja sähköyhtiön talo Rysänä. Löökreeni on edelleen sama.
Jokin vuosi sitten aukio sai nimekseen Ainon aukio Löökreeniä 1930-luvulta asti kuolemaansa saakka asuttaneen kotiseutuvaikuttajan lehtori Aino Nummilan mukaan.
Löökreenin akkunat olivat vanhaan tapaan kaksilasiset. Kovilla pakkasilla varsinkin keittiön ikkunalasin sisäpuolelle tahtoi syntyä toinen toistaan kauniimpia jäätähtiä ja muita kuvioita huolimatta karmin väliin laitetusta tulitikkuaskista. Askin kosteutta tasaavalla vaikutuksella oli rajansa.

Jäätähdet kuuluivat asiaan, mutta yksi akkunasta näkyvä tähti ärsytti kerta toisensa jälkeen Nummilan Ainoa. Muistan hänen aika ajoin maininneen asiasta. Halikon museon remontin yhteydessä oli uusittu akkunoiden puuosia, myös ylinnä olevan pyöreän akkunan tähtikuvio. Aino oli parhaansa mukaan yrittänyt selittää millainen tähti akkunanpokaan pitäisi tehdä, mutta äidinkielen lehtorin ilmaisukyvylläkin oli ollut rajansa. Vääränlainenhan pokasta tuli. Kuvio oli kuin joulupipari tai kuusen tähti, vain viisi sakaraa!

Viimeisimmän korjauksen yhteydessä museoon saatiin vihdoin alkuperäisen mallin mukainen akkuna. Nyt museon julkisivua koristaa kuudesta suunnikkaasta muodostuva kuusisakarainen tähtikuvio, joka on kuin lumihiutale.

Teksti ja kuva: Miika Rosendahl
Rikala-seura ry

Ikiliikkujan tarina

Kertomus Suomusjärven museon erikoisimmasta esineestä

Suomusjärven kotiseutumuseossa esitellään perinteistä suomusjärveläistä maataloutta ja kotitaloutta sekä käsityöperinnettä. Museossa on esillä runsaat 800 paikallisesta historiasta kertovaa esinettä. Paikallisen leipurin, Hemming Fredrik Pohjolan (06.04.1864 – 24.09.1945), suunnittelema ikiliikkuja on yksi museon erikoisimmista ja harvinaisimmista esineistä. Hemming Pohjolaa kiehtoi ajatus laitteesta, joka kävisi iäti ilman energianlähdettä. Hän kehitti omaa laitettaan vuosikymmeniä kuolemaansa asti Suomusjärven Ahtialan kylässä sijaitsevassa leipomossaan.

Paikkakunnalla kiertää tarina siitä, kuinka Pohjola näki uuden osan yöllä unessa. Aamulla hän leipoi unensa perusteella pullataikinasta osan mallin ja paistoi sen. Malli vietiin puuseppä Kalle Saxelinille veistettäväksi puusta. Kerrotaan myös, että nisuinen mallikappale oli usein syöty matkalla puusepän verstaalle ennen kuin siitä oli ehditty valmistaa puinen osa. Pohjolan ikiliikkuja rakentuu puusta, rautalankasta, rattaista ja painoista. Laitteen periaatteena oli, että liike siirtyi pyörästä toiseen. Perimätietona kulkee tieto siitä, että laite on toiminut muutaman päivän ajan. Se ehdittiin pelastaa vuosikymmeniä myöhemmin Hemming Pohjolan poismenon jälkeen museon kokoelmiin.
Teksti: Säde Lassila
Kuva:Auli Nuuros

Maanviljelijästä kiskolaisten kuvaajaksi

Tarina valokuvaaja Lauri Ronista

Kisko-Seura sai kesällä 2018 mittavan määrän valokuvanegatiiveja lahjoituksena Kiskossa valokuvaajana 1950-1960-luvuilla toimineen Lauri Ronin (1918-2009) perikunnalta. Nyt seura on aloittanut negatiivien digitoinnin.
Roni harrasti valokuvausta jo kotipitäjässään Etelä-Karjalan Säkkijärvellä, joka jäi Neuvostoliitolle sotien jälkeen. Kun hän muutti Kiskoon vuonna 1948, paikkakunnalla ei ollut valokuvaajaa, mutta kuvaustarvetta oli. Siihen aikaan omia kameroita ei juuri ollut ja pian yksi jos toinen pyysi Ronia kuvaamaan. Valokuvauksesta tuli maanviljelijä Ronin toinen ammatti.
Kiskon lisäksi Roni kuvasti etenkin Pohjan Fiskarsissa ja Antskogissa. Lasilevylle ja rullafilmille tallentui paikkakuntien tapahtumia ja ihmisiä niin virallisissa kuin yksityisissä tilaisuuksissa. Kuvattavien kotona otetut ryhmä-, perhe- ja muotokuvat päätyivät tilaajien albumeihin ja tapahtuma- ja onnettomuuskuvia lehtien sivuille. Enimmillään Roni kuvasti joka syksy 22 koulun koulukuvat Kiskosta Pohjan pitäjän Elmuun asti. Myös jäljennöskuvausta oli siihen aikaan paljon. Omaksi huvikseen Roni kuvasi rakennuksia ja paikallisia maisemia.

Vanha mustavalkoinen valokuva jossa paljon lapsia

Kuva lastentapahtumasta Kiskon Orijärveltä vuonna 1952. Kuvaaja Lauri Roni.

Roni kuvasi Kiskossa aluksi lasilevykameralla, jonka hän oli hankkinut Viipurista noin v. 1935-1936. sittemmin Ronilla oli kuvausmatkoilla käytössä useampi rullafilmikamera, salamalaite ja jalusta. Matkat Roni taittoi aluksi moottoripyörällä ja v. 1956 lähtien autolla.
Kuvat Roni valmisti kotonaan. Yhdessä huoneessa oli pimiö, jossa kehitettiin filmit ja kuvat. Kun kuvia oli tehtävänä kerralla paljon, niitä roikkui kuivumassa ympäri asuntoa. Muun muassa koulukuvien valmistaminen oli Ronin mukaan aina ”aika ruljanssi”. Ajan tapa oli korjailla kuvien pikkuvirheet retusointikynällä. Valmiiden kuvien takaa voi löytää leiman ”Lauri Roni, Kärkelä, Kisko”. Tarvikkeet Roni hankki Helsingistä, usein valokuvausliike Nybliniltä.
Mainostaa Ronin ei tarvinnut, sillä asiakkaita riitti. Puhelin saattoi soida lauantai-iltana ja luurista kuulua pyyntö, että tuletko kuvaamaan, meidät vihitään juuri. Saunaan meno jäi silloin myöhemmäksi.
Kun värikuvat alkoivat 1960-luvulla vallata alaa, myös Roni kokeili jonkin aikaa värikuvien tekoa. Se oli kuitenkin työlästä ja kilpailu isojen teollisten kuvavalmistamojen kanssa liian kova. Kun Ronin maatilan laajennus samanaikaisesti vaati enemmän aikaa, valokuvaus Ronin toisena ammattina jäin pian 1960-luvun alkuvuosina. Sen jälkeen Roni kuvasi enää lähinnä perhepiirissä.

Teksti: Marjut Koskinen, Kisko-Seura ry

Tarina Riemu-autosta

Kiikalalaistaustainen Yrjö Horsma oli Suomen ensimmäisiä autonrakentajia

Sanomalehtikuvaaja oli paikalla, kun Kiikalan Komisuolta lähtöisin oleva Yrjö Horsma (1981-1947) ajoi itse rakentamallaan menopelillä – Riemu-autolla – kotiseudulleen vuonna 1922. Yrjön kiinnostus koneisiin oli edellisen sukupolven perua. Hänen isänsä Kristian Hornaeus (1849-1924) oli monen toimen mies. Hän perusti ajokalutehtaan Kiikalan Varisjoelle, sitten höyrysahan Kiikalan Komisuolle. Saha meni konkurssiin eikä siitä ole jäänyt tuleville polville muuta kuin aikalaisten muistelema höyrypillin vihellys.

Vanha sanomalehtileike, jossa on kuva vanhasta autosta. Mustavalkoinen.

Kristian Hornaeauksen (myöhemmin nimi muutettiin Horsmaksi) into koneiden kehittämiseen ja valmistukseen jatkui. Hän perusti uudelleen konepajan Varisjoelle. Konepaja siirtyi vuonna 1918 Saloon ja nimeksi tuli Horsman konepaja. Konepaja sijaitsi Annankadulla nykyisen Citymarketin kohdalla. Salossa ryhdyttiin valmistamaan pääasiassa maatalouskoneita kuten sirkkeleitä ja myllyjä. Paja siirtyi myöhemmin muiden omistukseen ja toiminta loppui, kun rakennukset paloivat vuonna 1975.

Salosta Yrjö Horsma muutti Sortavalaan, jossa hän hoiti Sortavalan konepajaa. Pajassa tehtiin
maatalousmoottoreita sekä korjattiin laivojen ja veneiden moottoreita. Yrjön mielenkiinto
kohdistui myös autoiluun: ”Tuosta pitäisi vielä tehdä auto”, kerrotaan Yrjön sanoneen, kun hän potkaisi konepajan ullakolla lojunutta moottorin romua. Ne olivat vuonna 1921 valmistuneen Riemun syntysanat. Auto tehtiin suurimmaksi osaksi omin voimin. Yrjö halusi autosta hyvän ja kestävän. Moottori oli aikanaan jäätynyt ja haljennut, mutta konepajalla oli välineet ja taito sen korjaamiseen. Ostotavarana autoon hankittiin kaasutin, magneetto, sytytystulpat, vaihdelaatikko sekä kuulalaakerit. jäähdytin ja kytkin tehtiin erilaisista raaka-aineista itse.
Auton korin runko oli puusta ja siihen ruuvattiin kiinni paikallisen peltisepän laatimat kuoret, lokasuojat ja peltiosat. Auto maalattiin tummanvihreäksi. Ajovaloina
toimivat karbidilyhdyt. Ohjauspyörä asennettiin oikealle. Auto valmistui 1921 ja riemu oli suuri, kun ensimmäiset koeajot onnistuivat. Vuonna 1922 Riemu-nimisellä autolla Yrjö ja poika Aimo Horsma tekivät kuljettajineen ajomatkan Yrjön kotiseudulle Kiikalaan.

Tiedot keräsi Hannu Vuoristo, Kiikala-Seura ry