Hyppää sisältöön

Elektroniikkamuseo

Koe vanhojen puhelinten, radioiden ja televisioiden lumo

Elektroniikkamuseon Made in Salo -näyttely valottaa viestinnän, viestintälaitteiden ja elektroniikkateollisuuden kehitystä ja historiaa 1920-luvun lopulta alkaen tähän päivään. Näyttelyssä esitellään keskeisten Salossa valmistettujen laitteiden historiaa: radio- ja televisiovastaanottimien, erilaisten puhelinten ja tietokoneiden ja näyttöpäätteiden eli monitorien historiaa.

Salon elektroniikkamuseossa voi muistella millaisia vanhoja radiovastaanottimia oli mummolassa ja mitä ohjelmia niistä kuunneltiin. Millaisia ohjelmia tuli television alkuaikoina mustavalkoisista televisioista. Miten lankapuhelimella soitettiin tai millainen oli oma ensimmäinen kännykkä.

Museossa on monenlaista koettavaa ja nähtävää. Näyttelyssä voi pelata vaikkapa vanhoja 1980-90-lukujen videopelejä; Pacmania, Tetristä, Supermariota ja Salora Playmaster-television tennispelejä. Museossa voi kokeilla miten lankapuhelimella soitettiin käsivälitteiseen keskukseen.

Näyttelyssä voi syventyä myös tuotannon saloihin katsomalla Saloran televisiovalmistuksesta kertovan videon tai esimerkiksi Mobiran ja Nokian mainosvideoita. Tv-seinämillä on nähtävänä tuttuja tv-kasvoja 1950-70-luvuilta ja kävijät voivat kirjoittaa omia puhelin-, radio- ja tv-tarinoitaan museon kosketusnäytöille.

Näyttelyyn on saatavissa äänitikkuja, joiden avulla voi kuunnella näyttelyn ääniopasteita. Äänitikun voi lainata kassalta.


Elektroniikkamuseo
Salorankatu 5-7 (Astrum-keskus), ovi 3, 24240 Salo

Elektroniikkamuseo kartalla

Aukioloajat talvikaudella 4.4.–31.5.2024:

Torstai – perjantai 11–17
Lauantai 11–15

Kesän aukioloajat päivitetään sivuillemme myöhemmin.

Pääsymaksut:

6 € aikuiset
5 € eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, varusmiehet, ryhmän jäsenet kun mukana on vähintään 10 maksavaa henkilöä
Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy.

Joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina vapaa sisäänpääsy.

Maksuvälineenä käy Museokortti, Epassi, SmartumPay sekä Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli.

Saavutettavuus:

Elektroniikkamuseoon on esteetön kulku.
Avustajakoirat ovat tervetulleita museoihimme.

Tiedustelut:

Info / lippukassa
p. 044 778 4896
elektroniikkamuseo@salo.fi

Maria Salo, amanuenssi
p. 044 778 4885
maria.salo@salo.fi

Tomi Metsälä, assistentti
p. 050 471 5278
tomi.metsala@salo.fi

Elektroniikkamuseo Facebookissa
Elektroniikkamuseo Instagramissa

Elektroniikkamuseon kokoelmat

Salon kaupungin elektroniikkakokoelmiin on kerätty ja tallennettu vuodesta 1994 alkaen kotimaisen ja ulkomaisen elektroniikkateollisuuden valmistamia laitteita. Kokoelmissa on noin 11 000 esinettä ja 350 hyllymetriä kirjallisuus- ja arkistoaineistoa.

Kokoelmat karttuvat pääosin lahjoituksina. Suurimmat kokonaisuudet ovat vuonna 1999 ostettu Mellilän radio- ja puhelinmuseon kokoelma sekä vuosina 2000-2001 Nokia Display Productsilta ja 2000-2010 -luvuilla Nokian eri puhelinyksiköistä saadut lahjoitukset.

Salossa on elektroniikkateollisuudella pitkä historia – täällä on valmistettu 1920-luvun lopulta alkaen Salora Oy:n radiovastaanottimia.

» Lue lisää museon kokoelmista
» Lue lisää salolaisen elektroniikkateollisuuden historiasta

Salon elektroniikkamuseon ystävät ry

Salon elektroniikkamuseon ystäväyhdistys ry on perustettu vuonna 2000. Yhdistyksen tarkoituksena on tehdä elektroniikkamuseota tunnetuksi. Yhdistys järjestää jäsenistölleen retkiä ja tapahtumia. Jäsenistö toimii museon asiantuntija-apuna, osallistuu museossa järjestettäviin tilaisuuksiin ja toimii talkooapuna.

» Lue lisää elektroniikkamuseon ystäväyhdistyksestä

Verkkonäyttely Salovisio

Elektroniikkamuseon uusi verkkonäyttely Salovisio esittelee salolaisen elektroniikkateollisuuden vaiheita, henkilöitä ja keksintöjä, jotka ovat vaikuttaneet niin koko Suomen elinkeinoelämään kuin myös teknologian läpäisemään arkeemme.

» Tutustu verkkonäyttelyyn osoitteessa salovisio.fi

Videoita elektroniikkamuseosta

Made in Salo -video

Tervetuloa Saloraan -video

Nokian N8-puhelimen kokoonpano