Hyppää sisältöön

Salon historiallinen museo etsii kahta museoassistenttia ajalle 1.5.–30.9.2024

Meritalon museon etupiha aurinkoisena kesäpäivänä.

Salon historiallinen museo vastaa Salon alueen kulttuuriperinnön tallentamisesta, tutkimisesta ja näytteille asettamisesta. Museokohteita on laajalla alueella kahdeksan.

Haemme nyt yleisötyöhön kahta määräaikaista MUSEOASSISTENTTIA ajalle 1.5.–30.9.2024

Museoassistentit sijoittuvat Perniön museoon sekä Meritalon museoon. Perniön kirkonkylässä sijaitseva Perniön museo on avattu 1930-luvulla ja uudistettu täysin vuonna 2021. Meritalon museossa, entisessä koulurakennuksessa, on esillä tunnelmallinen koululuokka ja opettajaperheen asunto 1900-luvun alusta. Museon puutarha on ennallistettu vuosina 2019-2020. Museo sijaitsee Salon keskustassa Moision kaupunginosassa.

Molemmissa kohteissa museoassistentin tehtäviin kuuluu toukokuussa koululaisopastukset, kesäkaudella näyttelyvalvonta, kohteessa opastaminen ja muu asiakaspalvelu, hiljaisempana aikana kokoelmatyö sekä kevyet piha-alueen viihtyisänä pitämiseen liittyvät työt.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on opinnot tai tutkinto museoaineista tai vastaava työkokemus. Odotamme sinulta itsenäistä ja vastuullista työotetta sekä asiakasystävällisyyttä. Arvostamme hyvää suomen kielen taitoa ja muuta kielitaitoa sekä iloista ja reipasta asennetta. Mainitsethan hakemuksessa, kumpaan museoon olet hakemassa museoassistentiksi.

Palkka maksetaan kunnallisen virkaehtosopimuksen mukaan ja työaika on 36,25 h/viikko. Työ sisältää säännöllistä viikonlopputyötä, jolloin viikkovapaat ovat arkisin.

Työhakemukset toivotaan ensisijaisesti Kuntarekry-järjestelmän kautta. Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / Museoassistentti Perniö / Meritalo. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Hakuaika päättyy 23.2.2024 klo 12.00.

Lisätiedot:
amanuenssi Anna Väänänen
anna.vaananen@salo.fi
p. 044 778 4883