Hyppää sisältöön

Pronssikautinen hautaröykkiö tunnelmallisessa mäenrinteessä

Kiviröykkiö metsäisellä mäellä

Salon Muurlassa sijaitseva Koivumäen muinaispolku kulkee tunnelmallisessa, metsäisessä mäenrinteessä. Alussa on n. 35-askelmaiset portaat ja sen jälkeen mutkitteleva polku ylös mäelle, jossa esitellään Muurlan pronssikautta. Mäen lounaislaidalla sijaitsee hautaröykkiö, joka on tyypillinen, korkealla kalliolla oleva esihistoriallinen hauta. Alempana mäessä on toinen röykkiö, mutta sinne ei ole kulkua. Haudalta on näköala Muurlanjoen suuntaan.

Opasteet ja polkumerkintä: Muurlantien ja Viljo Hurmeentien risteyksessä on Koivumäelle ohjaava Hannunvaakunalla varustettu tienviitta. Polku lähtee vasemmalta mäkeen portaita pitkin heti Viljo Hurmeentielle tultaessa ja portaiden alapäässä on myös kyltti. Polku on merkitty puisin hannunvaakunapaaluin. Polun päässä ennen hautaröykkiötä on informaatiotaulu.

Saavutettavuus: Paikoitusalue on Nuorisotalon pihalla osoitteessa Viljo Hurmeentie 1. Polku kulkee paikoitellen erittäin jyrkässä maastossa eikä sitä suositella liikuntaesteisille.

Ajo-ohje: 3 km Muurlantien ja Valtatie 110:n risteyksestä (Muurlan lasitehdas) Muurlan keskustaan päin tien vasemmalla puolella on Viljo Hurmeentien tienhaara kyltteineen. Viljo Hurmeentien alussa oikealla Nuorisotalon piha, johon voi pysäköidä. Muurlan keskustasta Kaukolantien ja Muurlantien risteyksestä on matkaa n. 500 metriä. Sieltä päin tullessa Viljo Hurmeentie on oikealla puolella.

Koivumäen muinaispolku kartalla