Hyppää sisältöön

Vanha puinen silta kesäisessä maisemassa. Puut vihertävät.

Halikon siltapaikka on ollut osa Turusta Viipuriin johtanutta historiallista Suurta Rantatietä.

Ensimmäinen maininta Halikonjoen ylittävästä sillasta on vuodelta 1626, kun pitäjä sai sakot huonokuntoisen sillan takia. Suuressa Pohjan sodassa silta tuhottiin.

Nykyinen puusilta on valmistunut vuonna 1866. Silta on rakenteeltaan yksiaukkoinen tuki- eli ponsiansassilta, jonka kokonaispituus on 75 metriä ja jännemitta 27 metriä. Kiviset maatuet on perustettu puupaaluille.

Vanha silta on osa Halikon kirkonseutua, joka kuuluu Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Halikon museosilta kartalla